Tajunta avartuu

Daniel 9:27, aikamme paljastin. Jerusalemista sovittaessa Jeesus saapuu pilviin. -Harri Veijosen tutkielma Daniel 9:27 sisällöstä. Useat uskovat sen kertovan maailman tapahtumista 1990 -luvulla.

Menikö ylläoleva juttu ohi tajuntahorisontistanne? Ei ihme, vaikea oli minunkin uskoa silmiäni nähdessäni teksti BTJ:n Kirjonet -läpyskässä. Siis siinä, josta kirjastot tilaavat tavaraa itselleen. BTJ tarjoaa ihan pokkana Veijosen kirjoja! Mitä seuraavaksi, Seppo Lehdon muistelmat varmaan??

Ai niin, ettekö te kaikki vietäkään vapaa-aikaanne roikkumalla netin hämäräperäisillä sivustoilla?? Jos ette, niin ette ehkä tiedä Veijostakaan, tuota suomalaisen internetmaailman yhtä kuuluisinta hämyilijää. Siispä pikakurssi pystyyn:

Veijosella on ollut oma saitti vuosikaudet, sillä lienee myös oma epävirallinen kirkko tai jotain, asiasta on vaikea saada selkoa, sillä sen sivusto on niin sekava ja laaja. Veijonen tuottaa sinne joka päivä valtavan määrän lähinnä tajunnanvirtaa, vanhoista keihäänheittotuloksistaan lopun ajan profetioihin, yleensä sulavasti yhdistellen kumpiakin. Veijonen pitää itseään Lopun Aikojen johtavana profeettana, joka tietää kaikki tapahtumat ennalta. Tosin ilkeät kriitikot huomauttelevat aina siitä, että Veijosen profetiat usein ilmestyvät sivulle vasta kun jotain on tapahtunut. Erityisen ansiokkaasti Veijosta hiillostaa Oikeat mielipiteet -sivustostaan kuuluisaksi tullut satiirikko Niilo Paasivirta. (jos ette tiedä Niiloakaan, niin katsokaapa tätä sivustoa: http://www.ilmatar.net/~np/opinions/ ) Paasivirran laajalla sivustolla on monia osuvia satiireja Veijosesta ja ylipäätään tästä aihepiiristä, yksi niistä on tempauttaja: http://www.ilmatar.net/~np/misc/tempauttaja.php

Veijosen kanssa on tullut itsekin joskus jotain väännettyä, mutta huomasin sen melko turhaksi. Veijosella on ihan oma maailmansa, jossa hän elää. Nyt kirjastoille siis tarjotaan Veijosen kirjaa. Esittelytekstin mukaan Veijonen kertoo kirjassaan, mitä tapahtui 1990 -luvulla. Onko tässä nyt kyseessä menneitä tapahtumia käsittelevä profetia?? No ei mitään näin originellia, BTJ on vaan pistänyt myyntiin jo 1995 julkaistun Veijosen omakustanteen, jossa hän esittää erilaisia profetioita 1990 -luvun tapahtumista ja esittää päivämääriä maailmanlopulle. Kaiken lisäksi esittelytekstin mukaan USEAT uskovat sen kertovan maailman tapahtumista. Minä taas väitän, että Veijosen lisäksi tässä galaksissa ei ole ketään, saati sitten useaa, joka ottaisi äijän vakavasti.

Meillä on siis tilanne, jossa BTJ tarjoaa kirjastoille hyllyyn esiinlaitettavaksi yleisesti ns. persoonallisena pidetyn henkilön omakustanneprofetiakirjaa, joka kaiken lisäksi on noin 15 vuotta vanha. Mitä järkeä tässä on?? Tuntuu aivan tolkuttomalta. Näköjään kirjastontädiltä oikeasti voidaan vaatia jonkinasteista yleissivistystä, ihan vaan siksikin, että osaa sitten plokata BTJ:n listoilta pahimmat mielipuolisuudet pois. Aika epätoivoista torjuntataisteluahan tuo on, sillä monesta suunnasta vyöryy kaikenlaista epämääräistä tavaraa. Luokka 15 on piukkana Satu Ruotsalaisen horoskooppikirjoja ja toisaalta tuota 22 luokkaa dominoivat Leo Mellerit ja vastaavat repäisevät pläjäykset. Tein huvikseni Pikiin haun ja pakko vähän kehaista: Omassa vessakirjastossani on kohta yhtä monta Leo Mellerin kirjaa kuin mitä on koko Pikissä. Tosin pari klassikkoa puuttuu, mm. Koska lähi-itä räjähtää: profeetallis-strateginen katsaus 80-luvun tilanteeseen maailmankohtalojen sydänpisteessä, Valkoisen talon kirous ja Rock. Jotenkin hupaisaa onkin, että nuo kaksi luokkaa ovat fyysisesti niin lähellä toisiaan, liki pylly vasten pyllyä kummankin skenen ihmiset siellä hyllyjen välissä tutkivat tarjontaa. Luokan 22 lukijat pitävät 15 luokan ihmisiä noitina ja epäjumalanpalvelijoina ja nämä vastavuoroisesti pitävät 22 ihmisiä maailmankuvaltaan ahdasmielisinä, jotka ei tiedä mitään laajemmasta tajuntamaailmasta, galaktisista ystävistä ja muinaisen Atlantiksen salaisuuksista. Mutta onneksemme tilannetta tasapainottaa kirjastontäti, joka ei ole ihan vakuuttunut kummastakaan setistä, vaan päinvastoin suhtautuu kriittisellä ylenkatseella kaikkeen ja tilaa kirjastoon mieluummin heviä kuin luettavaa kummallekaan ryhmälle. Kas tässäpä yhteinen vihollinen kummallekin!

No niin, nyt aavistuksen selvemmille vesille, jos se tässä blogissa on mahdollista. Kävi nimittäin niin, että aivan yht'äkkiä yllättäin joudun tekemään ison tilauksen Kirjonettiin. Ei ollut kokemusta aiheesta aiemmin, joten jännitti pahasti, kiirekin vielä oli kaamea. Kusin tuonkin homman ainakin osittain, jäi tilauksesta viitenumerot puuttumaan ja mailiosoitekin näyttää menneen väärin. Kädet kyynärpäitä myöten ristissä kuitenkin toivon, että kaikesta huolimatta tilaus meni perille. Sain vasta edellisenä päivänä ennen deadlinea kuulla, että myös OMA tilaukseni pitäisi tehdä. Lisäksi oli työvuorolistan laadintaa ja muuta häsäämistä. Ratkaisinkin ongelmat niin, että otin työvuorolistat ja levyesitteen himaan. Kotona odotti pari pulloa Aldaris Porterista jääkaapissa. Uskomatonta, miten oluen voimalla syntyy työvuorolista käden käänteessä, puhumattakaan levytilauksesta. Sepulturan uusin, joo meille heti, jatz-trumpettia, ei, ei sitä tällä kertaa, jahas sitten olisi navajo soittamassa huilua, pistetäänpäs tulemaan yksi levy ja tuosta vielä yksi Mozarttikin seuraksi, no niin, the Who orkesterin live, se pitää tietenkin ottaa ja tuosta vielä kauniina kirsikkana kakun päälle Al Greenin uusin. Sitten alkoikin tulemaan tarjolle viihdemusiikkia ja piti hakea toinen olut, sen avulla pystyin tilaamaan Tapani Kansankin uusimman. Jos joskus tulee souvareita ja finlandersia ja yölintua tarjolle, niin pitää varmaan varata kunnon kossuleka käsille, muuten ei hommasta tule mitään.

Tilasin myös usean erilaisen soitonoppaan. Ovat perin kalliita, mutta niille on aina kysyntää, samoin klassikkolaulujen nuoteille. On pitkätukillekin jotain lainattavaa, kun on basso-oppaita hyllyssä. Pitkätukista puheenollen, aika uskomaton teiniamis kävi kysymässä apua eilen. Haki tietoa jostain "menneiden aikojen metallityöstötekniikoista". Pitkä tukka roikkui silmillä ja nahtakki olemattomilla hartioilla. Kaiken kruunasi se, että sillä oli kaiken aikaa ipodi korvilla ja hevi pauhasi. Olipa kiva käydä keskustelua ja koettaa etsiä tietoa. Yllätyin iloisesti, sillä oikeasti onnistuin kansanperinneluokasta relevantteja kirjoja löytämään. Hyvä mieli jäi siitäkin, että löysin eilen kirjan sellaiselle kaverille, jolle en viime viikolla kirjaa löytänyt. Viikon takainen episodi oli ikävä, sillä kirja oli koneen mukaan paikalla, mutta ei sitä ollut sen paremmin meidän varastossa kuin kirjastoautossakaan, jossa taskulampun valossa epätoivoisesti etsin kirjaa.

Vielä merkillisempi episodi, tai ei oikeastaan merkillinen vaan tyypillinen, tapahtui sekin eilen. Vein perjantaina palautuksia palautushyllyyn ja pistin yhden itsekin lukemani uutuuskirjan erityisesti esille, kyseessä oli paikallisen sotaveteraanin muistelmateos. Sitten lauantaiaamuna asiakas soittaa ja kysyy, onko kyseinen opus paikalla. Katson koneelta, ja näyttää yksi olevan hyllyssä. Kerroin tilanteen ja sanoin vielä hakevani sen hyllystä valmiiksi. Menin palautushyllylle, ei mitään. Sitten kiiruhdin uutuuskärrylle, tyhjää täynnä sielläkin. Seuraavaksi jo pienessä paniikissa kiirehdin varsinaiselle hyllylle, ja vesiperä sielläkin. Sitten vaan tyhmänä selittelemään puhelimeen, että "ei sitä kirjaa nyt olekaan, se on kadonnut" ja tekemään varausta asiakkaalle. No seuraavaksi soitimme autoon ja pyysimme tuomaan auton kirjan tänne. Kuskikin väänsi vielä veistä haavassa sanomalla, että "siinähän se oli teidän palautushyllyssä eilen". No niin oli, mutta eipä ollut enää! Sen oli joku ottanut epähuomiossa tai tahallaan lainaamatta mukaansa. Kun hälyttimiä ei ole, niin joku dementiaherkempi helposti saattaa viedä kirjan kotiinsa, ja juuri tuollaiset kirjat kiinnostavat dementiaherkempää sukupolvea.

En muista olenko jo kertonut kaikista tekemistäni musapuolen uudistuksista, joiden rinnalle Herkuleen 12 urotekoa ovat pikkunäpertelyä. Musiikkiosasto, tai siis tarkemmin sanoen musiikkihuone, tai vieläkin tarkemmin ilmaisten musiikkikoppi, kärsii kroonisesta tilanpuutteesta. Osa levyistä on jopa siirretty työhuoneeseen tilanpuutteen takia. Joka tapauksessa olen raivannut liki metrin lisätilaa musiikkiDVD:lle, tuplannut heviosaston tilan (ja siinä sivussa siirtänyt hip-hopit sivummalle). Uusimpana strategisena iskuna sain raivattua sekä suomalaiselle ja ulkomaiselle popille sekä hengelliselle populaarimusiikille kullekin yhden hyllyrivin lisää tilaa. Tämän mahdollisti se, että toin varastosta vanhoja arkistolaatikoita, joihin levyjä sai esille maksimaalisen tehokkaasti. Olkapäät on kipeät, kun olen taputellut itseäni niin ahkerasti olalle. Nähdäkseni näille organisatorisille riemuvoitoille ei vedä vertoa kuin ehkä Albert Speerin toiminta, hän kun onnistui vielä syksyllä 1944 lisäämään Saksan sotilastuotantoa, vaikka liittoutuneet pommittivat taukoamatta ja itärintamakin oli jo kotiporteilla.

Itärintamasta ohuen ohut aasinsilta Bathoryyn, johon voimmekin tällä kertaa lopettaa. Tulee mieleen viimepäiviltä pari asiakasta, joiden voi sanoa olleen esimerkillisen stereotypisia. Ensinnä yksi naisihminen palautti vinon pinon monikulttuurisuuskirjoja ja heti kohta perään samainen nainen lainasi melkein koko maailmanmusiikkihyllyn tyhjäksi. Itseäni hymyilytti (tietenkin vain sisäisesti) vielä enemmän kuitenkin se mustaan verhoutunut nuorimies, joka lainasi Bathoryn levyn ja Nietzschen kirjan. Onnistunut ja toimiva peruskombinaatio kaikille nuorille kapinallisille!

Kiintiömies

On monenlaisia miehiä. Tosimiehiä, automiehiä, pelimiehiä, panomiehiä ja mitä kaikkia onkaan. Humanistivässykkänä en valitettavasti voi katsoa kuuluvani mihinkään edellämainituista ryhmistä. Tänään kuitenkin tajusin, että on sentään minullekin jokin määre löydettävissä. Minusta saa oivan kiintiömiehen! Kirjastobisnes on hyvin naisvaltainen ala, joten sukupuolten tasa-arvoa koetetaan parantaa suosimalla miehiä valinnoissa. Tässä lepää minunkin toivoni. Kun joskus saan sen gradun valmiiksi, voin sukupuoleni avulla luikertaa johonkin mukavaan toimeen jonon ohi, kiintiömiehenä!

Mukava toimi voisi olla esim. jokin sellainen kuin mitä tämänpäiväinen lauantaini oli. Söin kääretorttua ja kuuntelin Otis Reddingiä. Kävipä nimittäin niin mukavasti, että kirjasto pistettiin jo eilen kello 14.00 kiinni, kesken päivän. Maakuntakirjaston nörtit (tai kai pitäisi varmuuden vuoksi syyttää tenaattorin tunareita) olivat päästäneet viruksen palvelimelle, ja ilmoittivat sitten vaan maililla, että ohjelmat lakkaa kello 14.00 toimimasta. Ilman pallasprota ei paljon palautella ja lainailla, joten kirjasto pistettiin kiinni. Ja minun tiskivuoroni olisi alkanut 14.50. Voi harmi!:-) Loppuillan sitten putsailin ja aakkostin levyjä. Nyt on poppiosastokin aakkosissa. Tänään olimme koko päivän sisätöissä, ei ollut asiakkaita häiritsemässä. Aluksi hyllytimme ja sitten tein kaikkia ubernerokkaita uudistuksia musapuolelle + koetin luikkia huomaamattomana hyllyjen välissä. Oven takana kun kävi tasainen asiakasvirta repimässä ovea ja palautusluukkua auki. Tavaraa emme voineet ottaa vastaan, sillä sitä olisi kertynyt aivan tolkuttomasti. Tyypit siis oikeasti hakkasi sitä ovea, ja innokkaimmat alkoivat kiertelemään kirjaston ikkunoitakin. Yksi todella kiukkuinen äijä lopulta saalistikin minut työhuoneesta, kun nostin katseeni, niin siinä se tuijotti silmät helvetin tulta palaen ja viuhtoi kirjakassia käsissään. Menin sitten sivuovella ottamaan haukut & kirjat vastaan. Äijä olisi taatusti tullut ikkunasta sisään, jos en olisi juossut ovea avaamaan!

Leppoisa lauantai tuli kyllä totaalisena taivaanlahjana. Ehdin tekemään kaikkia pikkufiksauksia, esim. muuttamaan Rammsteinin ja HIM:n levyt hevilaarin puolelle, ne oli luetteloitu rokiksi. Jos ei Rammstein ole heviä, niin mikä sitten on? Mobyt ja Prodigyt taasen puolestaan siirsin teknon puolelle. Ärsyttää, kun saman artistin levyjä on eri luokissa. Yhdenmukaisuutta pitää olla, varsinkin kun sisällön puolesta ne kuuluvat vain yhteen tiettyyn luokkaan. Ehdin myös saamaan työvuorolistat ja muut hässäkät ajantasalle. Tai ainakin näin uskon, saa nähdä millaisen kirkaisun pomo päästää maanantaina lomalta palattuaan ja viritykseni nähtyään. Hupaisinta oli se, että toisin kuin nörtit ilmoittivat, pääsin tunnuksilla myös pallasprohon säätämään. Ehti rauhassa jopa parit levyt toimittamaan, tosin tarrojen tulostus sitten osoittautuikin jo kerrassaan ylivoimaiseksi haasteeksi.

Juhlallinen uudenvuodenlupaukseni tähän väliin: Lupaan pitää kovempaa kuria lapsille, tuijottaa tuimemmin ja huutaa hanakammin. Tarvetta tosiaan olisi, nyt on taas sellaisia laumoja pesiytynyt tietokoneille. Ei mitään kuria tai tapoja, hirveä älämöly päällä kaiken aikaa. Niin kovin eri tavoin voi pienet ihmistaimet kasvattaa (tai olla kasvattamatta). Toisista tulee häiriköitä, toisista tulee epätodellisen asiallisia ja mukavia. Huippupisteet veti eräs noin 8 v nuorimies (ehkä nuorempikin), joka isänsä kanssa kiikutti korkean pinon lasten tietokirjoja lainaustiskille ja sanoi sitten selkeästi artikuloiden, että minä sitten rakastan näitä tietokirjoja. Herkistyin vallan, hyvä ettei kyynel vierähtänyt silmäkulmasta.

Toinen lupaus voisi liittyä graduun, tuli nimittäin taas killerit, kun gradun ohjaaja asioi kirjastossa! Koetin olla aivan cool, mutta pakko oli lopuksi alkaa selittelemään, että on sitä tekstiäkin syntynyt.

Vielä perinteiset asiakasarvioinnit tähän väliin. Edellisistä tarinatuokioista tuttu ääriherätyskristitty nuorimies on taas muutamana päivänä haahuillut kirjastossa. Se varasi ajan musiikkihuoneen tietokoneelle ja lainasi kuulokkeet. Rupesin hetken päästä ihmettelemään, että mitä meteliä nyt kuuluu. Kävin kurkkaamassa, ja siellähän se istui luurit päässä, pää takakenossa, silmät kiinni ja kädet sivulle ojennettuina pitäen ylistystuokiota. Aikamoista. Kaikki muut surkuhupaisat tarinat taitaakin liittyä sitten omaan tusaamiseen. Kävi mennä viikolla vähän turhan monta kertaa niin, että juoksujalkaa lähden hakemaan asiakkaalle tavaraa varastosta, ja palaan sitten nolona kahta kättä heilutellen. Kerran unohdin, mitä olin hakemassa! Muista kerroista en ota syytä niskoilleni, en vaan kerta kaikkiaan tajua, missä parit kirjat piileksii. Yhtäkin kirjastoauton kirjaa hain sekä autosta että kaikista mahdollista paikoista varaston puolelta, eikä mistään löytynyt. Ärsyttää mennä sitten änkyttämään asiakkaille typeriä selityksiä!

Yksi pieni kevennys vielä. Meinasi pokka pettää puhelimessa, kun nainen rupeaa selittämään, että mun kirjat meni umpeen, voisitko sä uusia ne. Kyllä maalaispoikaa nauratti, mutta en kehdannut alkaa oikomaan, että lehmät ne menee umpeen, ei kirjat.