Kiintiömies

On monenlaisia miehiä. Tosimiehiä, automiehiä, pelimiehiä, panomiehiä ja mitä kaikkia onkaan. Humanistivässykkänä en valitettavasti voi katsoa kuuluvani mihinkään edellämainituista ryhmistä. Tänään kuitenkin tajusin, että on sentään minullekin jokin määre löydettävissä. Minusta saa oivan kiintiömiehen! Kirjastobisnes on hyvin naisvaltainen ala, joten sukupuolten tasa-arvoa koetetaan parantaa suosimalla miehiä valinnoissa. Tässä lepää minunkin toivoni. Kun joskus saan sen gradun valmiiksi, voin sukupuoleni avulla luikertaa johonkin mukavaan toimeen jonon ohi, kiintiömiehenä!

Mukava toimi voisi olla esim. jokin sellainen kuin mitä tämänpäiväinen lauantaini oli. Söin kääretorttua ja kuuntelin Otis Reddingiä. Kävipä nimittäin niin mukavasti, että kirjasto pistettiin jo eilen kello 14.00 kiinni, kesken päivän. Maakuntakirjaston nörtit (tai kai pitäisi varmuuden vuoksi syyttää tenaattorin tunareita) olivat päästäneet viruksen palvelimelle, ja ilmoittivat sitten vaan maililla, että ohjelmat lakkaa kello 14.00 toimimasta. Ilman pallasprota ei paljon palautella ja lainailla, joten kirjasto pistettiin kiinni. Ja minun tiskivuoroni olisi alkanut 14.50. Voi harmi!:-) Loppuillan sitten putsailin ja aakkostin levyjä. Nyt on poppiosastokin aakkosissa. Tänään olimme koko päivän sisätöissä, ei ollut asiakkaita häiritsemässä. Aluksi hyllytimme ja sitten tein kaikkia ubernerokkaita uudistuksia musapuolelle + koetin luikkia huomaamattomana hyllyjen välissä. Oven takana kun kävi tasainen asiakasvirta repimässä ovea ja palautusluukkua auki. Tavaraa emme voineet ottaa vastaan, sillä sitä olisi kertynyt aivan tolkuttomasti. Tyypit siis oikeasti hakkasi sitä ovea, ja innokkaimmat alkoivat kiertelemään kirjaston ikkunoitakin. Yksi todella kiukkuinen äijä lopulta saalistikin minut työhuoneesta, kun nostin katseeni, niin siinä se tuijotti silmät helvetin tulta palaen ja viuhtoi kirjakassia käsissään. Menin sitten sivuovella ottamaan haukut & kirjat vastaan. Äijä olisi taatusti tullut ikkunasta sisään, jos en olisi juossut ovea avaamaan!

Leppoisa lauantai tuli kyllä totaalisena taivaanlahjana. Ehdin tekemään kaikkia pikkufiksauksia, esim. muuttamaan Rammsteinin ja HIM:n levyt hevilaarin puolelle, ne oli luetteloitu rokiksi. Jos ei Rammstein ole heviä, niin mikä sitten on? Mobyt ja Prodigyt taasen puolestaan siirsin teknon puolelle. Ärsyttää, kun saman artistin levyjä on eri luokissa. Yhdenmukaisuutta pitää olla, varsinkin kun sisällön puolesta ne kuuluvat vain yhteen tiettyyn luokkaan. Ehdin myös saamaan työvuorolistat ja muut hässäkät ajantasalle. Tai ainakin näin uskon, saa nähdä millaisen kirkaisun pomo päästää maanantaina lomalta palattuaan ja viritykseni nähtyään. Hupaisinta oli se, että toisin kuin nörtit ilmoittivat, pääsin tunnuksilla myös pallasprohon säätämään. Ehti rauhassa jopa parit levyt toimittamaan, tosin tarrojen tulostus sitten osoittautuikin jo kerrassaan ylivoimaiseksi haasteeksi.

Juhlallinen uudenvuodenlupaukseni tähän väliin: Lupaan pitää kovempaa kuria lapsille, tuijottaa tuimemmin ja huutaa hanakammin. Tarvetta tosiaan olisi, nyt on taas sellaisia laumoja pesiytynyt tietokoneille. Ei mitään kuria tai tapoja, hirveä älämöly päällä kaiken aikaa. Niin kovin eri tavoin voi pienet ihmistaimet kasvattaa (tai olla kasvattamatta). Toisista tulee häiriköitä, toisista tulee epätodellisen asiallisia ja mukavia. Huippupisteet veti eräs noin 8 v nuorimies (ehkä nuorempikin), joka isänsä kanssa kiikutti korkean pinon lasten tietokirjoja lainaustiskille ja sanoi sitten selkeästi artikuloiden, että minä sitten rakastan näitä tietokirjoja. Herkistyin vallan, hyvä ettei kyynel vierähtänyt silmäkulmasta.

Toinen lupaus voisi liittyä graduun, tuli nimittäin taas killerit, kun gradun ohjaaja asioi kirjastossa! Koetin olla aivan cool, mutta pakko oli lopuksi alkaa selittelemään, että on sitä tekstiäkin syntynyt.

Vielä perinteiset asiakasarvioinnit tähän väliin. Edellisistä tarinatuokioista tuttu ääriherätyskristitty nuorimies on taas muutamana päivänä haahuillut kirjastossa. Se varasi ajan musiikkihuoneen tietokoneelle ja lainasi kuulokkeet. Rupesin hetken päästä ihmettelemään, että mitä meteliä nyt kuuluu. Kävin kurkkaamassa, ja siellähän se istui luurit päässä, pää takakenossa, silmät kiinni ja kädet sivulle ojennettuina pitäen ylistystuokiota. Aikamoista. Kaikki muut surkuhupaisat tarinat taitaakin liittyä sitten omaan tusaamiseen. Kävi mennä viikolla vähän turhan monta kertaa niin, että juoksujalkaa lähden hakemaan asiakkaalle tavaraa varastosta, ja palaan sitten nolona kahta kättä heilutellen. Kerran unohdin, mitä olin hakemassa! Muista kerroista en ota syytä niskoilleni, en vaan kerta kaikkiaan tajua, missä parit kirjat piileksii. Yhtäkin kirjastoauton kirjaa hain sekä autosta että kaikista mahdollista paikoista varaston puolelta, eikä mistään löytynyt. Ärsyttää mennä sitten änkyttämään asiakkaille typeriä selityksiä!

Yksi pieni kevennys vielä. Meinasi pokka pettää puhelimessa, kun nainen rupeaa selittämään, että mun kirjat meni umpeen, voisitko sä uusia ne. Kyllä maalaispoikaa nauratti, mutta en kehdannut alkaa oikomaan, että lehmät ne menee umpeen, ei kirjat.