Totalitäärinen kirjasto

Viikonloppuna oli tarkoitus elpyä. Lauantaina toki elvyinkin, kun oli sisarusparven kesken perinteinen itsenäisyyspäivän boolinveto- ja Tanja Karpelan kauneuden ihastelusessio. Mutta sitten sunnuntaina piti mennäkin jouluostoksille ideaparkkiin. Suostuin, vaikka tuli hiihtoa telkusta. Homma kosahti jo motarilla, jouduin tekemään liki paniikkijarrutuksen, kun mutkan takaa ilmestyi ideaparkkiin jonottavien letka. Siinä sitä sitten kökittiin, yhtenä shoppailevana ja yksityisautoilevana pikkuporvarina muiden seassa. Perille lopulta päästyämme kiersin nopeasti levynmyyntipaikat todeten, että ei taaskaan mitään halpaa ja hyvää tarjolla. Meninkin sitten Pub Höyryyn katselemaan hiihtoa ja vähän rauhoittumaan. Oli aika uskomaton mesta, iso kolmonen maksoi 6.5 euroa ja koko ajan pään yläpuolella kiersi pienoisjuna lenkkiä. Ilmeisesti sillä haettiin jotain vanhanajan junatunnelmaa, mutta meteli oli melkein samaa luokkaa kuin Hämeenkadulla. Lisäksi tietenkin radio pauhasi, ja keskusaukiolla eläkeläiskuoro veti joululauluja. Koeta siinä sitten katsoa hiihtoa ja rentoutua!

Tänään siis ensimmäinen virallinen työpäivä erikoiskirjastonhoitajana ja osastonjohtajana. Toimistoajasta valtaosa meni siihen, että tein parille vakinaamalle varauksia. Työpöydällä on myös iso kasa nuotteja ja levyjä, joille pitäisi tehdä jotain. Paha kyllä en ihan tiedä, että mitä. Pitäisi toimittaa, tilata, hankkia, luetteloida, mahdollisesti kaikkia noita. Eikä päässä ole mitään selkeää kuvaa, miten homma hoidetaan. Jos en tällä menolla saa vatsahaavaa jouluksi, niin ihme on.

Tilauspuolikin kusee, sillä rahat on loppu. Eli en pääse tilaamaan mitään. Itse valintaprosessia en koe hankalaksi, minulla on selvä visio siitä, mikä tavara liikkuu ja mikä tavara on arvokasta ja sivistävää. Ongelma on se, että nuo kaksi teemaa eivät aina kohtaa. Syntyykin valtaisa moraalinen dilemma, tilatako kirjastoon iskelmää vai pistääkö raha haisemaan populaarimusiikin puuttuvia klassikoita hankkimalla. Kirjastossamme on yksi Smashing Pumpkinsin levy, ja sekin on oletettavasti varastettu, ei ole tullut vastaan. Samoin Curen Disintegrationin pelkään kadonneen, täytyykin huomenna tarkistaa. Funkadelickia ei ole yhtään, eikä myöskään Graham Central Stationia. Itse asiassa kyseisen orkesterin tuotteita näyttää olevan koko maakunnassa kolme kappaletta. Koko kirjastossamme on hyviä funk -levyjä ehkä niukin naukin puoli tusinaa. Aika surullinen ajankuva, omat kokoelmat on paljon laajemmat ja laadukkaammat kuin kirjaston valikoima! Lisää rahaa kirjastotoimelle!

Ja entäs se Iron Maiden -osasto? Ei ole talossa yhtään bändin 1980 -luvun klassikkoa! Joten mitä tehdä, tilatako vaan souvareita ja yölintua, koska kansa kuitenkin lainaa niitä, vai pitäisikö tuntea vastuunsa kanssaihmisistä ja hankkia tarjolle musiikkia, jota heidän pitäisi kuunnella? Miten ihanaa olisi, kun meillä olisi sellainen totalitäärinen kirjastojärjestelmä, jossa kaikilla kansalaisille olisi velvollisuus tulla kirjastoon lainaamaan sitä musiikkia, jota erikoiskirjastonhoitajan huikean visionäärisellä näkemyksellä taloon on hankittu.