Tuesday, December 09, 2008

"Sä taidat olla uusi täällä"

Vielä aamupäivällä töihin kruisaillessa kelpasi kuunnella KC and the sunshine bandia, mutta palatessa soikin sitten jo synkemmät sävelet, pää oli autio ja tyhjä, aivan kuin maapallo ennen vanhaan. Miten tähän tilaan oli päädytty? Taustainformaationa sen verran, että laskeskelin olleeni työajasta noin tunnin verran muualla kuin tiskillä, eli koko päivän juoksin hulluna. Joku fiksumpi voisi tietenkin kysyä, että miksipä juokset, ota iisisti. Vastaus on, että vielä ei pysty, ei ole riittävän vapautunut olo. Tasainen paniikki pitää adrenaliinitasot korkealla!

Toimistoajan pöyhin kirjalaatikoita, iski mukava nakki. Pitää käydä lävitse satakunta uutta englanninkielistä tietokirjaa ja arvioida, että josko joku niistä otettaisiin meille. Vallan tunne, se vallan tunne! Reiki -kirjat arvioin oitis tarpeettomaksi. Tämä päätös ei edes perustunut kokonaan omiin fiiliksiin, vaan kylmiin faktoihin: Kannattaa ottaa lisää askartelu & virkkuu -settiä, niillä on kuitenkin enemmän kysyntää kuin reikiopuksilla. Sydän verta valuen hylkäsin myös nuorille suunnatun sukellusvene -kirjan. Minkäs teet, rahaa ei ole.

Päivän varsinainen sisältö oli siis asiakaspalvelua, viimeinen vuoro kesti kolmesta seitsemään. Tuona aikana ehdin hyllyttää yhteensä ehkä noin 10 minuuttia, muuten me kaikki kolme paahdettiin tauotta tiskin takana. Ei siinä paljon nettiä selata, asiakasta ja kirjaa vyöryy päälle joka suunnasta. Päivän Kuningas -asiakas soitti kuitenkin puhelimella. Joku vahvasti savoa vääntävä tyyppi soittaa kesken kiireiden ja vastaa tervehdykseeni sanomalla, "että sen lehden voisi nyt tuoda". Pari sekuntia mietin, että mistä nyt on kyse, ja sitten sanoin, että anteeksi, en nyt aivan käsitä. Tyyppi jatkaa, että "niin, tultiin juuri kaupasta, sopisi tuoda sitä lehteä nyt". Sitten tajuan, että tässä on ilmeisesti joku kotipalvelun asiakas, joka on tilannut kirjastosta jonkun vanhan aamulehden, ja ilmoittelee nyt, että lehteä voisi alkaa kantamaan hänelle päin. Vein puhelimen asiasta vastaavalle, joka onneksi ilmeisesti tiesi mistä on kyse. Mutta ei siis pöllömpää palvelua meillä, kaveri soittaa vaan kirjastoon ja ilmoittaa, että nyt sopisi kirjastontädin singahtaa lehteä tuomaan!

Silti, kaiken tämän itkun ja valituksen sekä tuskan ja sydäntä riipivän ahdistuksen keskellä olen ikuisesti kiitollinen siitä, että olen töissä kirjastossa enkä opettajana. Kirjalaatikoita kellarissa selatessa pääsin kuulemaan, kun joku opettajaparka veti yhdessä takahuoneessa jotain ihmeellistä tuntia. Ilmeisesti oppitunti oli osa kirjastoon tutustumista tai jotain. Oppilaat olivat jätkiä, äänestä päätellen jotain ysiluokkalaisia. Saattoivat olla vanhempiakin, mutta toivottavasti eivät, sillä sen verran idiootteja ne olivat. Tyypit eivät tienneet kerrassaan mitään historiasta. Ei tiedetty koska kristinusko tuli Suomeen, koska Luther eli, ja jopa keskiajan hahmottaminen oli hankalaa. Tosin opettajankaan tyyli ei ollut aivan iskevin, välillä jaariteltiin Larin Paraskesta ja välillä Lallista, mutta silti. Kuulemani valossa ei mikään ihme, että BB-talon kaikki asukkaat eivät vakuuttaneet yleissivistyksellään. Samanhenkinen episodi oli sekin, kun hain yhdelle tytölle McCourtin Seitsemännen portaan enkelin, ja sitten tätä teosta ei kelpuutettukaan, kun se oli niin paksu!

Tänään sitten lainausautomaattikin oli juhlavasti avattu poissaollessani. Minun tietojeni mukaan se piti avata vasta huomenna. Niinpä sitten asiakkaan huutaessa, että mikäs masiina se tuo on, vastaan minä (myös kovaäänisesti, tietenkin) että se on lainausautomaatti, mutta se ei ole vielä käytössä. Paitsi että se oli, ja muu henkilökonta kauniin moniäänisesti julisti asian salin täydelle asiakaskunnalle. Vaikutin ääliöltä, taas kerran. Lisäksi kävi päivän mittaan ilmi, että olin tehnyt jo pidemmän aikaa yhden nolon virheen huomautuksia lisätessä, mutta onneksi asia nyt noin kahden vuoden viiveellä selvisi minullekin. Tosin olen vakuuttunut, että kysyin asiasta ainakin kerran aikoinaan, mutta ilmeisesti silloinen taisteluparini oli yhtä pihalla.

Päivän kruunasi illan viimeinen asiakas, olin jo henkisen kestokykyni tuolla puolen, kun nuori nainen tulee tekemään varausta. Kirja oli maakunnassa kaikkialla muualla hankinnassa, mutta yhdessä paikassa se oli jo saapunut. Siispä seutulainaa tekemään! Teen ja teen, ja kone ei vaan suostu tallentamaan. Aika kuluu, kirjasto pitäisi sulkea ja minä en osaa tehdä varausta. Yritän toiseltakin koneelta, ja sama homma! Tuijotan epätoivoisena ympärilleni, eikö backuppia ole missään? Asiakas kommentoi lakonisesti, että "sä taidat olla uusi täällä". Mitäs siihen muuta sanomaan, kuin myöntämään asiantila, epäselvästi selitellen. Lopulta fiksumpi täti tulee apuun ja kysyy asiakkaalta, että onko sulla tästä jo varaus ennestään. Nainen kieltää, mutta kaukaa viisas täti katsoo kuitenkin, ja kuinka ollakaan, sillä on jo varaus! Sitten selviääkin, että kortti oli ollut juuri kaverilla lainassa, ja ilmeisesti hän oli tehnyt varauksen jne jne. Minua tämä paljastus ei enää lohduta, torpeedo oli jo osunut panssarilaivan kylkeen, ja tämäkin päivä päättyi epäonnistumisen ja tappion fiiliksiin!

Ja mitä onkaan huomenna edessä?? Aamutuimaan pitäisi hyllyttää kaksi korillista levyjä, iso nippu nuotteja, kolme hyllymetriä tietokirjoja, tonni dekkareita ja nuorten osastolla on kaksi palautuskärryä kukkuroillaan tavaraa! Lisäksi pitäisi ehtiä etsiskelemään yhden asiakkaan lainoja, jotka se uskoo palauttaneensa, mutta koneen mukaan ne on edelleen sillä. Niin, ja muistin juuri, että yhden varauksenkin jätin väärään paikkaan lojumaan, pitää mennä heti seitsemän jälkeen ekana paikalle, että ehdin peittelemään tuon mokan ennen kuin kukaan huomaa mitään.

0 Comments:

Post a Comment

<< Home