Mummo-ongelma

Koska me kirjastoihmiset olemme niin sivistyneitä ja herkkiä ihmisiä, emme käytä sellaisia osoittelevia termejä kuin heinämoukari tai juntti. Ei, sen sijaan puhumme sievistellen "maa- ja metsätaloustyypeistä". Yksi tällainen maa- ja metsätaloustyyppi on käynyt moneen kertaan kyselemässä traktorikirjaa. Se tulee tiskille ja hyvä kun ei lyö kättä olalle ja kysyy, "onko sitä traktorikirjaa paikalla". Aluksi olin ihan pihalla, mutta nyt jo muistan ulkoa, mitä kirjaa se hakee. Mietityttää vaan, että olenko minä tosiaan niin ubermaskuliinisen zetormiehen näköinen, että nämä maa- ja metsätaloustyypit kokevat minut hengenheimolaisekseen?

Kirjaston vakikävijöistä yksi on selvästi aktivoitunut, nimittäin nilkkamies. Ehkäpä talvi ja kylmenevät ilmat ajavat nilkkamiehen sisätiloihin? Kesällä sitä näki vähemmän, se varmaan bongaili kadulla nilkkoja. Nyt se käy melkein päivittäin kirjastossa, kulkee pipo päässä sisällä ja kuikuilee naisten jalkoja.

Aktivoitumista on havaittavissa myös päiväkotiosastolla, näin joulun alla kaikki haluavat itselleen Kunnaksen Koiramäen joulun ja muut jouluaiheiset kirjat. Ehkä klassisin esimerkki oli alkuviikosta asioinut päiväkotiryhmä. Ensinnä lapset suljettiin lastenosastolle, siellä oli lasi täynnä naamoja kun ne vahtasi aikuisten puolelle. Sitten tädit rynni tiskille ja alkoi tyhjentämään säkkejä. Na latoi hirveät kasat kirjoja tiskille ja lopuksi kaatoi yhden kasan kauhealla ryminällä lattialle. Kun kirjat oli takaisin tiskillä, aloitin palauttamisen (siis vilauttelemisen näin tuttujen kesken). Kun sain kaiken palautettua, tuli täti kysymään, että jäikö heidän kortilleen enää mitään? No jäihän sinne jotain, 55 kirjaa! Tämä ei lannistanut päiväkodin kirjarakasta henkilökuntaa, vaan voimiaan säästelemättä ne kantoivat lainaustiskille isot kasat kirjoja. Asiaankuuluvasti ne myös tälläkin kertaa kaatoivat yhden pinon lattialle, kirjahyllyt vaan tärisi iskun voimasta. Olin henkisesti aivan raunioina kun lauma viimein poistui paikalta.

Totaalisen romahduttavia eivät kuitenkaan ole päiväkotiryhmät, vaan eläkkeellä olevat vanhat lukuintoiset naiset. Nykyään tarkkailen pelonsekaisesti kaikkia vanhoja naisia, jos niiden käsi alkaa lähestymään taskua tai käsilaukkua. Ei, en pelkää, että ne vetää esiin aseen, vaan vielä jotain sitäkin pelottavampaa: Kirjalistan. Säännöllisin väliajoin kirjastoon tulee tätejä kirjalistan kanssa (pisin lista sisälsi reilut 20 kirjaa). Aurinkoisesti hymyillen ne tulevat tiskille ja sanovat, että "voisitko katsoa onko teillä tällaisia kirjoja, minä kun en noita tietokoneita osaa käyttää". Sitten vaan aletaan käymään listaa lävitse kirja kirjalta. Jono kasvaa muorin selän takana, mutta muori ei vähästä hätkähdä. Se on ollut varmaan pikkulottana Kannaksella, se ei turhia sosiaalisia paineita koe. Todellisen killerin teki yksi mummo kaksipuoleisella listalla. Luulin jo saaneeni homman hoidettua ja olin noussut pystyyn rynnätäkseni palvelemaan muita asiakkaita, kun mummo kääntää paperin toisinpäin ja toteaa "ei minulla ole kiire". No ei varmaan sillä hetkellä, mutta jos s-marketissa olisi juhlamokka tarjouksessa, niin johan mummoja vietäisiin!