Setä vilauttaa

Onpa hääviä, nyt minua pidetään jo vilauttelijana. Lainaustiskille purjehti nuori äiti lapsensa kanssa, ja tämä kyseinen pienokainen kysyi äidiltään aivan asiallisesti minun alkaessa lainaamaan kirjoja, että mitä setä tekee? Vastaus oli: "Setä vilauttelee". Siis WTF?? Luultavasti ensikerralla kirjastoon saapuessaan lapsi kailottaa kovalla äänellä, että tuolla on taas se vilauttelija. Joitakin päiviä tämän episodin jälkeen kirjoja tuli lainaamaan toinen nuori äiti, mutta hänellä olikin aivan toinen missio: evankeliointi! Nainen puheli niitä näitä, kommentoi mm. kirjoja ja koetin ottaa kohteliaasti osaa keskusteluun. Sitten hän otti käteensä lasten jouluevankeliumin ja merkitsevästi minuun katsoen sanoi: "niin, hyvä on tällaisiakin kirjoja lainata, jotta lapsille selviää joulun todellinen merkitys". Ovela veto tältä äidiltä, mutta valitettavasti lapsi vähän vesitti juttua alkaessaan selittää heti perään joulupukista!

Nuorista naisista siirrymme aasinsillalla nuoriin miehiin. Kävimme kahvihuoneessa syvältä luotaavan keskustelun kirjastontädin henkisestä mentaalimaisemasta. Päädyimme lopulta siihen tulokseen, tai siis tädit päätyivät, minä vain kuuntelin korvat punaisena, että kirjastonhoitajan taivassa on paljon hyvää ruokaa ja paljon komeita nuoria miehiä. Siinä se taivas kaikessa lyhykäisyydessään. Toisin kuin voisi luulla, niin ylevät henkiset arvot eivät kirjastobisneksessä ole kovinkaan korkeassa kurssissa. Kahvihuoneessa ei keskustella Foucaultista tai Hegelistä, siellä ei lueta ranskalaisia esseistejä. Tärkeät poliittiset kysymykset ohitetaan olankohautuksella, mutta annapa olla jos keskustelu eksyy suklaaseen tai viiniin, niin varmasti kaikki havahtuvat ja ottavat kantaa.

Edellisessä kirjoituksessa lanseerasimme leivonnaisia kirjastoon tuovan Hyvän Tädin käsitteen. Nyt esittelemme Äänekkään Eläkeläisen. Putoilimme yhtenä aamuna tiskillä aivan tyystin, kun kaksi mummoa mellasti kirjastossa. Ne istui vierekkäin ja keskusteli huutamalla. Aluksi vaihdettiin kuulumisia, sitten päiviteltiin yhteisiä tuttavia ja seuraavaksi alkoikin sitten varsinainen show, toinen mummo alkoi opettaa toiselle kännykän käyttöä. Eikä tässä vielä kaikki, homma huipentui siihen, että toinen mummo alkoi levittelemään rahojaan ja kälättämään entistä kovempaa, että "nämä rahat pitää viedä pankkiin turvaan". Koko kirjasto kuuli mitä tapahtui ja yksikin asiakas vaan tuijotti silmät mielenkiinnosta kiiluen mummon heiluttelemaa setelitukkoa.

Viime viikolla kirjastosta löytyi toinen piilotettu fantasiakirja. Pidin tätä jo outona, mutta kokeneemmat kehäketut palauttivat suhteellisuudentajuni seuraavalla jutulla. Tänä syksynä minun ollessa poissa kirjastosta, oli sekä pääkirjastoon että yhteen sivukirjastoon palautettu samana yönä 49 lainaamatonta kirjaa. Siis 49 kumpaankin kirjastoon. Tuli heti pienet Da vinci -fiilarit päälle, siitäkin huolimatta, että ne palautetut oli pääosin nyysitty hömppälaarista. Onko kyseessä jokin vedonlyönti, vai onko joko ns. persoonallinen asiakas vienyt kirjoja, ja nyt joku sukulainen sitten palautti ne. Ehkäpä näin, mutta itseäni viehättää eniten se teoria, että kirjat nyysi pahantahtoiset illuminaattijesuiitat sen vuoksi, että olivat saaneet tietää Kaari Utrion ja Sidney Sheldonin kirjoista löytyvän salaista tietoa graalin maljasta.