Götterdämmerung varastossa

Tähän asti kirjaston yleisövessojen ongelma on ollut vain tukkeutuminen, mutta nyt aivan uutena tekijänä tuli oviongelma: naisten vessan sisäoven lukkomekanismi levisi. Lauantaiaamuna asiakas jäi sinne jumiin, mutta fiksuna naisena soitti miehensä paikalle, ja tämä aukaisi oven ulkopuolelta. Veimme oveen lapun, että ovi ei toimi, mutta silti aina joku sinne erehtyi menemään. Niinpä minä vietin lauantaipäivän pelastellen naisia vessasta. Miten ritarillista, miten sankarillista! Kyllä kelpaa olla arkipäivän sankari modernissa maailmassa. Ei tarvitse taistella loputtomalta arolta vyöryviä hunnilaumoja tai tultasyökseviä louhikäärmeitä vastaan, naisten pelastaminen inhan vessan kynsistä on sekin minulle jo aivan riittävän haastavaa.

Samanhenkistä urhoollista sankaruutta osoitetaan myös alakerran varastossa, jossa minä ja toinen työkaveri stahanovilaista työtarmoa puhkuen tuhoamme, anteeksi, puhdistamme, kirjaston varastokokoelmaa. Tai ehkä on syytä vastuukysymyksiä ennakoiden painottaa, että minä vain avustan projektissa. Tehtävämme on käydä varastokokoelma lävitse, laittaa arvoton kirjallisuus myyntiin ja säästää arvokkaat teokset. Mainio pieni pesti kahdelle epäpätevälle kirjastonhoitajalle, jotka ei erota Minna Canthia Pearl S. Buckista tai Juhani Ahoa Stephen Kingistä. Kirjojen merkitystä arvioidaan mm. sillä perusteella, että onko niissä kivat kannet tai ovatko ne ajankohtaisia. Esim. kaikki merirosvokirjat säästetään, sillä Pirates on the Caribbean on kuuminta hottia juuri nyt. Sen sijaan kaikki sellaiset kotimaiset teokset, jotka alaotsikossa ilmaisevat olevansa kansankuvauksia tai murrekirjoja, lentävät heti myyntikoriin. Ainoastaan kaksi kirjallisuudenlajia on turvassa. Minä säästän kaikki sotakirjat ja työkaveri Tiina -kirjat. Jää aika mielenkiintoinen perintö tuleville sukupolville.

Projektimme on mammuttimainen. Kirjasto on aivan liian pieni, samoin varasto. Se pullistelee kirjoja, ja meidän tavoitteemme on tehdä tilaa ja luoda järjestystä kaaokseen. Niinpä sielu tuskasta väristen poistamme kirjoja, laatikko laatikon perään, tonni toisensa jälkeen. Aleksandrian kirjaston tuhoutuminen oli pieni paukku tähän kulttuurivallankumoukseen verrattuna. Lukemattomat kirjastonhoitajasukupolvet ovat säilöneet arkistoon rakkaita helmiään raaskimatta heittää mitään pois, ja nyt kaksi tyyppiä tuhoaa parissa viikossa sukupolvien työn. Tätä on edistys, tätä on modernisaatio. Pois pois kaikki pakinat, proosat ja kansanrunoudet ja kaikki muu turha lässytys.

Koska kirjoituksistani ei aina totuudenmukaisesti välity se, miten älyllisesti haastavaa ja monitahoista kirjastonhoitajan työ oikeasti on, paneudumme nyt hetkeksi vakavoituen ammatillisen ongelmakenttämme esittelyyn. Tämänkaltaisten haasteiden parissa me painimme varastossa päivät pitkät:

Tyypillisesti varastoon säilöttyä kirjaa on meidän lisäksi maakuntakirjastossa ja monessa muussa lähialueen kirjastossa. Jos tällaisen kirjan poistaa, niin maakuntakirjaston itseään täynnä olevat erikoissuperhyperkirjastonhoitajat tuhahtelevat halveksuen kirjastollemme; millaisia idiootteja, poistavat tuollaisen klassikon, joka ehdottomasti kuuluu jokaisen itseään kunnioittavan kirjaston kokoelmaan. Jos kirjan taas jättää kokoelmaan, niin luultavasti ensi viikolla se poistetaan muualta ja taas maakuntakirjaston tyypit nauraa, että miksi ne tuota säästää? Ja jos ei kukaan naura, niin vähintäänkin käy niin, että liian hövelillä kädellä kirjoja säästelevää kirjastonhoitajaa kohtalon kova koura iskee kunnolla päin pläsiä päällekaatuvan ylitäyden kirjahyllyn muodossa.

Välillä tulee vastaan kirjoja, joita ei ole kuin meillä ja maakuntakirjastossa. Jos tällaisen säästää, leimautuu typeräksi: Miksi ne säästää kirjoja, jotka muualla on jo tuhottu? Ja jos kirjan poistaa, on vaarana ns. swahili-ilmiö eli totaalisesti sekoava asiakas. Kirjastostamme oli tänä vuonna poistettu jostain 1950 -luvulta peräisin oleva swahilin oppikirja, koska tilalle on tullut uudempia opuksia. Mutta tämäpä logiikka ei kyseiseen oppikirjaan hyvin intensiivisen suhteen kehittänyttä asiakasta lohduttanut. Kun hänelle kerrottiin kirjan poistuneen kokoelmista, naksahti tädillä ja hän poistui kirjastosta uhkaillen oikeustoimilla ja ties millä. Ei siis ole helppoa meilläkään, joka hetki saa pelätä, että joku asiakas uhkaa henkeä siksi, että olen poistanut kaikki Agapetuksen pakinat.

Joskus, tai oikeastaan aika useinkin, tekisi mieli poistaa myös uudempia kirjoja kokoelmista. Yleensä syy on se, että ne ovat sisällöltään kaameaa kuraa, mutta toisinaan tulee vastaan myös niin rumia kansia, että niitä ei kestä katsella. Yksi pahimpia on tämä Austenin Tahto ja toiveet -teos vuodelta 2006 http://www.voimasana.fi/images/tatu.jpg Siis katsokaa nyt tuota kantta! Huokuuko siitä englantilaisen maalaisaatelin henki? Onko siinä mitään, mikä muistuttaa Jane Austenin kirjojen sisällöstä?? No eipä ole, vaan kyseinen kansi julistaa kunniaa huonosti tehdylle työlle ja totaaliselle aidan alittamiselle. Tyyppi on ottanut kuvan vaimostaan ja photoshopannut sen pinkille taustalle. Totaalisen typerää kun asiaa oikein miettii. Ensinnä joku näkee paljon vaivaa kirjan kääntämisessä ja sitten toinen ryssii koko homman kymmenen minuutin 'luovalla' työllä.

Tänään minulle aivan yllättäen ja pyytämättä tarjottiin kullanarvoista mahdollisuutta päästä vaikuttamaan kirjaston kokoelmaan muutenkin kuin varastoa tuhoamalla, pääsin tekemään kirjatilauksia! Eteeni iskettiin esittely sadoista eri tietokirjoista ja minä sitten aloin innolla pähkäilemään, jotta mitä kaikkea kivaa kirjastoon tilataan, veroeurot vaan vilisti silmissä kun tilailin kansalle kaikkea sivistävää. Mutta raja se on tässäkin hommassa, vaikka miten mieli teki, en kyennyt aivan kaikkea tarjolla olevaa tilaamaan. Esim. tämä seuraava helmi jäi tilaamatta: Tutkimus käsisahojen historiasta kaatosahauksessa ja kahden miehen Justeerisahan valmistaminen sekä huolto-ohjeet. Mikä upea teos! Äkkiseltään voisi kuvitella, että tuollainen nyt ei ketään kiinnosta, mutta väärin luulette. Kaikki on kiinni markkinoinnista, hyvä (ehkä huonokin) markkinamies myy kyllä vaikka viinaa Jari Tervolle. Jos kirjastoon tekisi Kalle Päätalo -näyttelyn ja sen yhteyteen pistäisi kyseisen kirjan seuraavalla mainoslauseella "Tee oma justeeri ja koe päätalomaisia elämyksiä talvisessa metsässä pakkasen paukkuessa, pihkan haistessa ja hien virratessa", niin varmasti iso osa miespuolisista 50+ asiakkaista olisi ihan täpinöissään, eikä aikaakaan, kun kansanopiston puutyöpiirissä työstettäisiin justeereja

Päätän tämänkertaisen tilityksen onnellisen odottavisa tunnelmissa, pääsen nimittäin huovuttamaan! Kirjastontädit kutsuivat minut harrastepiiriin mukaan, teemme ensi viikolla tonttu-ukkoja huovuttamalla. En vaan tajua, miten markkinoin tämän tarinan uskottavasti kotona. "Tuota, kultaseni, tänä iltana menee töissä pitkään, minä menen illalla tätien kanssa huovuttamaan."