Thursday, February 05, 2009

Cannibal Corpse

Jos on kirjastontäti sekaisin (viitaten edelliseen kirjoitukseeni), niin ei aina mene ihan putkeen asiakkaillakaan. Rouva tuli hakemaan varauksiaan, ilmoitti saaneensa eilen tekstiviestin. Reippahasti kävivät askeleeni varaushyllylle, mutta eihän siellä ole mitään. Tarkastan vielä toistamiseenkin, silmäilen sivupöydät ja melkein kurkin tiskin allekin. Ei auta, ei ole Nessereitä missään. Pyydän rouvan kortin ja katson hänen varaustietonsa, ja yhtä tyhjää on sielläkin! Ei ole varauksia, sen enempää saapuneita sellaisia kuin voimassaolevia. Kerron tilanteen ja alamme ihmettelemään. Rouva vakuuttaa kovan päälle saaneensa tekstiviestin eilen. Valitettavasti hän ehti jo poistamaan sen, enkä pääse katsomaan siitä, mitä kirjastossa pitäisi olla. Pahoittelen tilannetta, myönnän suoraan, etten yhtään tiedä, miten tämä on mahdollista. Miten voi saada ilmoituksen varauksista, joita ei ole?

Yksi selitys on tietenkin tietokonesekoilut, mutta en sitä tällä kertaa tarjoa. Selitys kyllä pyöri kielen päällä, sillä koneet ovat sekoilleet jopa ihan omalla kohdalla. Sain kuukausi sitten palautuskehoituksen lainoista, jotka olin jo useita päiviä aiemmin palauttanut. Ja en ole ainoa moisiin outoksiin törmännyt.

Joka tapauksessa keskityn lähinnä levittelemään käsiäni ja kuittaan tapahtuneen mysteerinä, tosin vuolaasti pahoitellen. Asiakas ei onneksi ole kiukkuinen, ja teemme varaukset uudestaan. Päivittelen tapahtunutta työkavereille vuoron jälkeen ja saan kuulla, että nesserit oli tosiaan varastosta haettu jossain vaiheessa. Mihin ne ovat kadonneet? Sitten joku tajuaa ehdottaa, että katso sen lainoja. Ja kuinka ollakaan, siellähän ne Nesserit möllötti rouvan lainoissa! Eli hän tuli kyselemään kirjoja, jotka oli jo kaksi päivää aiemmin hakenut! Pätevää toimintaa, ja mikä pahinta, ehdin jo panikoimaan suotta.

Sitten hankintapoliittinen katsaus. Epäilen vahvasti, että pomot eivät miettineet aivan loppuun asti tätä minun sijaisuusasiaani. Ei ole kovin turvallinen valinta pistää allekirjoittanutta vastaamaan kirjaston musiikkihankinnoista... Sillä kun BTJ tarjoaa, niin minulle kelpaa! Kävin tänään ajatuksen kanssa uusimman Kirjon lävitse, ja olen aidosti yllättynyt BTJ:n musatarjonnan laajuudesta, uusimmassa lehdykässä on mm. Napalm Deathin ja Cannibal Corpsen uusimmat levyt tarjolla. Arvatkaaka vaan, tilaanko nuo oitis! Cannibal Corpsea on tähän mennessä hankittu koko maakuntaan yksi ainoa levy vuonna 1996, ja nyt tuplaan maakuntamme CC tarjonnan. Saisin varmaan paljon ilmaisia tuoppeja Infernossa, jos siellä menisin tiskille moisella tarinalla elvistelemään. Tosin turpaan tulisi yhtä varmasti, jos kertoisin perään tilanneenni myös Waldos Peoplen uusimman levyn...

Pomoille lohdutuksena, että aion kyllä tilata varsin laaja-alaisesti, erityisesti klassista musiikkia ja etnoa tulee monta levyä, jatsiakin vähän. Humppaa ei onneksi ollut edes tarjolla yhtä levyä enempää, ja tuon yhden kykenin tilaamaan helposti. Ajatus teinihevareista, jotka silmät onnesta sädehtien kantavat levyn tiskille ja sitten tohkeissaan kertovat kavereilleen löytäneensä Cannibal Corpsea kirjastosta, tulee elähdyttämään minua tulevina vuosina. Olen jättänyt jälkeni maailmaan, tehnyt oman osuuteni.

Ja sitten tuo kaunis ajatusrakennelma tulikin kolisten alas, sillä todennäköisesti joku pitkätukkainen hamppari varastaa levyn oitis, tai mikä vielä pahempaa, joku palavasieluinen hengenmies nuorisoa suojellakseen lainaa levyn kotiinsa ja pistää sen vasaralla palasiksi. Eipä sillä, sama ajatus on käynyt itsellä mielessä Yölinnun suhteen. Yölintu oli Ikaalisissa, jossa epäonnekseni jouduin lapsuuteni ja nuoruuteni viettämään, jonkinlaisen puolijumalan asemassa. Kertoo paljon paikasta.

Wednesday, February 04, 2009

Juhani Ahon Seitsemän veljestä

Totaalinen nöyryytys, juuri muuten ei voi kuvailla tämäniltaista episodia. Kurvasin Alkon kautta himaan, nyt jo vähän häpeän puna kaikkoaa kasvoilta. Olin ollut jo hektiset pari tuntia tiskillä, tehnyt tiedonhakuja ryhmädynamiikasta, evankeliumikirjoista ja ties mistä. Sivukorvalla kuulin, kun toinen täti haki jotain Ahon kirjaa asiakkaalle. Tästä ilmeisesti jäi mieleeni outo häiriö, sillä kun asiakas kysyi Seitsemää veljestä, painoin littihölkkää Juhani Ahon kohdalle. Ei ollut seitsemää veljestä. Eikä ollut näytelmienkään kohdalla. Ilmoitin asiakkaalle meneväni varastoon ja Lasse Virenin tavoin singahdin alakertaan. Varastossa oli kauhea kasa Ahon kirjoja, mutta Seitsemää veljestä ei vaan näkynyt. Paniikki kasvoi, katsoin vielä näytelmistäkin. Palasin nolona ylös ja pahoittelin, ja ilmoitin vielä tarkistavani koneelta. Tein haun, ja koneen mukaan piti olla paikalla niteitä, sekä hyllyssä että varastossa. Hämmennyin lisää ja sönkötin jotain sekavaa asiakkaalle. Sitten, yht'äkkiä huomasin, että ruudulla ei luekaan Aho vaan Kivi. Niin, totta tosiaan, Seitsemän veljestä on Aleksis Kiven kirjoittama. Sitä noulouden määrää, sitä häpeän tulvahdusta! Kyllä kirjastonhoitaja osaa! Surkuhupaisinta asiassa on tosiaan se, että periaatteessa kirjastonhoitaja on vuorossa juuri siksi, jotta hän tekisi vaativat tiedonhaut, joihin kirjastovirkailijat eivät millään kykene. Hyvin homma hoituu! Kyllä akateeminen lukeneisuus tekee ihmisestä pätevän!

Viimepäivien oudoimmat episodit ovat tapahtuneet puhelimessa. Yksi tyyppi soittaa amerikasta ja on ihan rikki, kun yhtä hänen lainaansa ei voi uusia, siinä kun oli varaus. Selittää, että tää puhelu maksaa 10 taalaa minuutti ja iskee luurin korvaan. Kohta se soittaa uudestaan ja sanoo katsoneensa netistä, että kirjaa on muualla lähikirjastoissa, ja pyytää/vaatii minua poistamaan varauksen ja uusimaan kirjan. Ärsyyntyneenä hellyin, ja lupasin hoitaa homman. Periaatteessa kai laittomasti toimin, kun sitten poistin toisen asiakkaan varauksen ja tein hänelle uuden toiseen kirjaan, ja sitten lopuksi vielä uusin tämän amerikanmatkaajan kirjan. Herää vaan kysymys, että kannattaako ennen parin kuukauden amerikan matkaa ottaa isoa kasaa kirjoja lainaan? Niin, tyyppi vielä kysy, että miksi tässä kirjasssa ei ollut varausta kun lainasin sen?

Toinen asiakas soittaa terhakkaana ja esittää eksakteja kysymyksiä tiettyjen kirjojen paikallaolosta. Haen kirjat hyllystä, mutta ylläri pylläri, niitä ei saanutkaan varata hänelle, sillä siitä menee maksu! Tyyppi halusi, että kirjoja pidetään jossain tiskin nurkalla häntä odottamassa päiväkaudet. Toisen kerran kun taas erehdyin vastaamaan puhelimeen, niin siellä kotipalvelun asiakas savolaisittain vääntäen selvittää, että tulkaas hakemaan mun kirjat, ja tulkaa heti. Tyypillä on se käsitys, että koko kirjastolaitos on olemassa vain sitä tarkoitusta varten, että sillä siunaaman hetkellä kun hän tarvitsee uuden dekkarin tai sunnuntain aamulehden tai haluaa palauttaa jonkin kirjan, ryntää meiltä joku hänen ovensa taakse. Tällaisella soitolla vuoro alkoikin hyvissä tunnelmissa ja kyseinen parin tunnin sessio oli yhtä tuskaa muutenkin. Salin takaosassa juoppo itkee puhelimeen ja tiskin edessä teutaroi "ei ole kaikki inkkarit kanootissa" -asiakassegmentin malliesimerkki vaatimassa, että hänelle lainataan ilman kirjastokorttia tai mitään henkilöllisyystodistusta. Jotain paperinpalaa se tarjosi todisteeksi henkilöllisyydestään. Eipä puuttunut muuta kuin ylisstyssession pitäjä yhdeltä tietokoneelta ja teinilauma toiselta. Olen muuten koettanut ryhdistäytyä tuon riiviöosaston suhteen, ja käynyt useampaan otteeseen koputtamassa pikku lapsosia olkapäille. Ihmeesti on möly loppunut.

Lapsista vielä. Uskoni kasvatuksen mahdollisuuksiin on lisääntynyt. Jos vaan päiväkotitädit pitää kovaa kuria, niin lapset voivat liikkua hiljaa ja siististi. Toiset ryhmät riekkuu, ja sitten toisessa ääripäässä oli yksi ryhmä, joka tuli siistissä rivissä tiskille, kullakin yksi kirja pikku kätösissä. Lainaustapahtuma sujui nopeasti, ilman kiljuntaa ja rääkymistä. Kukaan ei noussut tiskille, kukaan ei tunkenut korttia suuhunsa tai tehnyt typeriä kysymyksiä. Tällaisista lapsista kasvaa hyviä ihmisiä. Totuta lapsonen jo pienenä kirjaston sääntöihin, niin hän ei vanhanakaan niistä poikkea. Eikä hänestä ennenkaikkea kasva sellaista 13-14 vuotiasta teinityttöä, jolla A) ei ole kirjastokorttia ja joka B) haluaa lainata kirjan, jossa on romantiikkaa ja fantasiaa ja kyseinen kirja C) ei saa olla paksu.

Asiakkaita tuskastuttavampaa on vain jatkuvat tietoliikenneongelmat. Tänäänkin koneita sai buuttailla tämän tästä, ja eilen oli yhteydet poikki tuntitolkulla. Insinnöörit eivät osaa tehdä kunnon ohjelmia tai pitää edes verkkoyhteyksiä kunnossa. Onneksi näyttäisi sana levinneen asiakkaiden tietoisuuteen, ne ei tunnu enää niin paljon ihmettelevän jatkuvia selityksiämme. Tai sitten ne ovat vaan kyllästyneet juttuihimme. Lienevät kyllästyneet myös siihen, että kirjoja ei koskaan löydy hyllystä. Eilen hain taas samaa kirjaa, jonka etsimisestä kirjailin aiemmin. Merkitsin sen lopultakin kadonneeksi. Suurin syy sekavuuteen on (asiakkaiden lisäksi) se, että henkilökuntaa on liian vähän, kukaan ei ehdi järjestämään hyllyjä.

Valitettavasti tällä upealla selityksellä ei voi lakaista maton alle kaikkia tapauksia. Mennä viikolla yksi vakioasiakas tuli ihmettelemään, että miksi hänen palauttamastaan kirjasta oli tullut muikkari. Kyseessä oli seutulainakirja maakuntakirjastosta. Koneen mukaan se oli edelleen asiakkaalla lainassa. Koska asiakas oli tuttu ja luotettava, oli pakko ottaa vakavasti väite, että kirja on palautettu. Lupasin selvitellä asiaa ja sanoin, että jos se on meiltä lähtenyt palauttamatta, niin viimeistään määränpäässä se palautetaan. Kului päiviä, ja mitään ei tapahtunut. Etsimme kirjaa meidän hyllyistä ja varastostammekin. Zoomasin lopulta myös varastokirjojen välivarastoon lainaustiskin vieressä. Tyhjää oli, mutta päätin kuitenkin työntää käteni pieneen rakoon kaapin taakse. Sormenpäässä tuntui, että siellä on jotain. Aloitin kunnon operaation ja sain lopulta ongittua kirjan esiin. Siinähän se kadonnut Waltari! Olimme siis ensinnäkin jättäneet sen palauttamatta, pistäneet väärän kirjaston kirjan omaan välivarastoon ja lopulta tiputtaneet kirjan hyllyn taakse! Toisella kädellä taputin itseäni olalle, kun olin nerokkaalla salapoliisityöllä löytänyt kirjan. Toisella kädellä tökinkin sitten itseäni silmään, sillä kuten eräs täti totesi, olin varmaan itse sählännyt kirjan sinne...No en kyllä tunnusta mitään, mutta Juhani Ahon Seitsemän veljestä -mieheltä voi odottaa mitä vaan.

Lamantorjuntatalkoitakin olen viettänyt. Kaupungin pitäisi säästää miljooonia, kirjastonkin muiden mukana. Itselleni jäi kuitenkin Matti Vanhasen puheista mieleen vain se, että kuluttamalla pelastaa maailman ja tappaa taantuman. Ja mikäs sen hienompaa, kun kululuttaa veronmaksajien rahoja. Tilasin ihan törkeän nipun levyjä kirjastoon! BTJ aloitti mega-alen, ekassa rysäyksessä oli tarjolla kirjaimet A - D, ja minä ostin! Nyt tulee taloon Bowieta, Björkkiä, Bootsy's rubber bandia, Byrdsiä, Bandia, Kate Bushia ja mitä kaikkea tuleekaan. Humppaa ei tule. Tai no tulee kohta, kun tilaan Rautavaaraa hörhöille pöllittäväksi. Viimevuonna hankitut Rautavaarat on kaikki jo viety. Musapuolella on oikeasti outoja tyyppejä, joku/jotkut sekoittaa paikkoja ihan ammattimaisesti. Kokonaiset levyniput vaihtaa monta metriä paikkaa. Alangon kohdalla on Yön levyjä, humppalaarissa on jatsia, ulkomaisen popin seassa on siellä täällä nippuja suomenkielistä poppia jne. Alkaa pikkuhiljaa tympiä, kun saa pari kertaa viikossa käydä läpi kaikki levyt. Nuotteja en ole ehtinyt juuri lainkaan aakkostamaan.

Tulipahan taas tiitystä. Nyt ollaan taas voitonpuolella, mieltä lämmittää sekin, että sain tänään sittarista muovipussin ilmaiseksi. Viehättävä tumma nuori nainen hymyili kassalla kauniisti ja antoi ilman erillistä maksua muovipussin. Ennenkuulumatonta! Eikä ole kuin pari päivää aikaa, kun sain Siwassa pyytämättä kaksi tarraa, vaikka olin oikeutettu vain yhteen. Tyttö katsoi silmiin, hymyili ja sanoi, että mä annan sulle nyt kaksi tarraa. Mikäs siinä, pikkuvaimo tykkää, pääsee ostamaan hackmannia halvalla! Tarinan opetuksena olkoon siis se, että kannattaa hymyillä kaupan kassatytöille ja lisäbonusopetuksena se, että nättien tyttösten kannattaa vastavuoroisesti hymyillä humanistisedille, ne saattaa antaa maksuja anteeksi tuosta noin vaan!