orgasmioppaat ja esoteerinen psykologia

Oli mukavaa huomata, etten ollut aivan kaikkea unohtanut neljässä kuukaudessa. Mukavaa oli sekin, että sattui helteiset kelit, oli vähän asiakkaita ja asiakkailla vähän vaatteita päällä. Oli jopa niin kuuma, että edes nilkkamies ei kirjastoon raahautunut, oli varmaan löytänyt paremmat apajat muualta.

Muita tuttuja toki ehti näkemään kahdessa päivässä. Valtavasti kirjoja lainaava taiteilija-tieteilijä-hössöttäjä -täti käväisi hakemassa varauksiaan. Ufomies kirjoitti edelleen musapuolen koneella loputtomia raporttejaan, vesimies kävi tämän tästä yleisöpäätteellä istumassa ja pari tuttaa perusmummoakin näkyi. Yksi mummo jopa hymyili mulle, ilmeisesti saatanallisesta mummonpotkijaulkonäöstä luopuminen oli hyvä veto.

Muitakin tuttuja ilmiöitä oli havaittavissa. Viihdekirjallisuuden menekki tuntuu edelleen korreloivan ilman lämpötilan kanssa. Mitä kuumempaa, sitä kevyempää luettavaa kotiin kannetaan. Kirjaston merkitys seksuaalivalistuskanavana pysyy sekin ennallaan, ellei peräti lisäännykin koulujen karsiessa opetusta. Liki jokapäiväinen ilmiö on teinityttöjen kiherrys ja kikatus hyllyjen välissä, siellä ne posket punaisina lukevat joukolla orgasmioppaita ja muita alan teoksia. Vaivalloiseksi asian tekee vain se, että kirjoja tuntuu olevan kovin vaikea laittaa takaisin oikeille paikoilleen, ne vaan työnnetään ensimmäiseen tyhjään rakoon. Tai mikä pahinta, jätetään jonnekin tason päälle ajelehtimaan, ja sekös taas herkkähermoisimpia lestadiolaisia ja helluntailaisia kauhistuttaa. Tavallaan ymmärrettävää, mummo tulee etsimään virkkausopasta tai poppanakirjaa, ja löytääkin itsensä tuijottamasta jotain seksioppaan kansikuvaa.

On aina yhtä viehättävää havaita, millainen ajatusten amazon ja uskomusten sulatusuuni kirjasto on. Sulassa sovussa uutuuspöydällä on kirjoja ikoninmaalauksesta kuin Alice Baileyn Esoteerinen psykologia -kirjakin. Baileyn kirjalle on pakko antaa erityistä tunnustusta, se on ehdottomasti yksi oudoimpia kirjastossa olevia kirjoja. Lisäinfot kiinnostuneille täällä: http://www.via.fi/7sadetta.htm ja http://www.suurikuu.fi/PublishedService?pageID=9&itemcode=9525572242

Pokerikirjojen suosio jaksaa aina yllättää. Pokerista on tullut ihmeellinen trendilaji, ja se on tuonut uutta käyttäjäkuntaa kirjastoon. Tyypit, jotka ennen lainasivat vain mopokirjoja ja myöhemmällä iällä autonkorjausoppaita (ja niitäkin vain hätätilassa opelin levittyä tienposkeen), käyvät nyt kyselemässä pokerikirjoja. Tekisi mieli lainata niille väkisin jotain sosiologian perusteoksia niin tajuaisivat lopulta, miten säälittäviä ovat teiniviiksiset vähäpojat, jotka kuvittelevat olevansa suuria pokerinpelaajia. Hankkikaa joku kunnon harrastus, spedet.

Positiivista kehitystä ei ollut tapahtunut myöskään musta aukko -ilmiön suhteen. Edelleen kirjastossa häviää isot määrät kirjoja jonnekin. Positiivista asiassa on toki se, että ilmiön jatkuminen minun poissaollessakin kertoo siitä, että hyllytyskykyni eivät olleet ainakaan ainoa syy siihen. Turvallisin oletus onkin tietenkin syyttää asiakkaita, ne roistot vievät kirjoja vääriin paikkoihin, jotkut jopa pöllivät. Kirjastoissa olisikin selvästi huutava tarve uudelle ammattikunnalle, kirjastoetsiville.

Miellyttävä uutuus ja poikkeus oli nähdä varasto; mikä siisteys, mikä harmonia. Ei epämääräisiä kirjaröykkiöitä, vaan kirjat siisteissä riveissä hyllyissä aakkosjärjestyksessä, feng shui vaan virtaili iloisena. Varastoon eivät asiakkaiden inhat pikku kätöset pääse sotkemaan. Kyllä ennen vanhaan kirjastontädeillä olikin helppoa, kun ei tarvinnut päästää asiakkaita kirjoja räpläämään. Asiakas luki kirjaluetteloa ja teki siitä tilauksen, jonka hoitaja sitten hänelle haki. Kirjoja sai ottaa vain pari kerrallaan lainaan, ja oli pakko ottaa saman verran tietokirjoja kuin mitä otti romaaneja.

Voi niitä aikoja, kyllä ennen kaikki oli paremmin.

Ajan tappamisesta

Liki neljä kuukautta on kulunut siitä, kun pestini kirjastossa päättyi. Eipä ole ollut siis mitään raportoitavaa kirjastobisneksen ah niin kiehtovasta maailmasta. Nytpä kuitenkin onni taasen potkaisi pyllylle, ja pääsen tekemään pienen sijaisuuden. Tuskin maltan odottaa, että pääsen tapaamaan kaikki vanhat tutut 'persoonalliset' asiakkaat!:-)

Seuraavaksi erittelen syvän itseinhon ja katumuksen vallassa, kuinka hukkasin neljä kuukautta elämästäni. En ollut tuottava pikku ratas talouselämän palveluksessa, en hankkinut opintoviikkoja, en maksanut veroja, olin siis kaikkea muuta kuin hyvä ihminen.

Opintoja en tosin aivan lyönyt laimin, teein muistiinpanot kaikista sellaisista gradukirjoista, joita käytän taustamateriaalina. Tälle työlle ei kuitekaan voi antaa paljoakaan tunnustusta, sillä todellisuudessa keskeisin motiivini ei suinkaan ollut valmistuminen vaan tietopääoman kasvattaminen loputtomia nettiväittelyjä varten. Keskustelufoorumeilla lähi-idän historiasta vääntäessä onkin mennyt viikko jos toinen.

Erityisen suurella intohimolla olen kalastanut. Olen ostanut verkkoja, käynyt ongella, vetänyt uistinta jne. Tavoitteeni on pyytää pakastin puolilleen kalaa syksyyn mennessä (toisen puolen aion täyttää mustatorvisienillä) ja projekti on melkoisen haastava, sillä syömme kalaa pari kertaa viikossa. Vaikka haukea kuinka repii pakastimeen, ei se vaan meinaa täyttyä. Sinänsä on toki todettava, että järvillä ja joilla melskatessa sentään tekee jotain mielekästä, toisin kuin netissä pyöriessä. Hetkittäin, varsinkin silloin kun liikkuu samalla joella jossa suku on viimeiset 500 vuotta salakalastanut, tuntee jopa olevansa osa jotain itseään suurempaa kokonaisuutta, suurta sukupolvien katkeamatonta ketjua. Siellä on äijät hurstihousut jalassa reuhtonut pusikoissa, pyytäneet kalaa, naineet sukulaisiaan ristiin ja tehneet sahtia. Miten herkkää! Rotumuisti pumppaa alitajunnan uumenista miehekkäitä tuntemuksia ja kovasti ylpeänä sitä usein raahautuu kotiin likaisena ja pahalta haisevana, pussillinen limaisia haukia kainalossa. Merkillistä kyllä, nykyajan emäntäväki ei tunnu olevan saavutuksesta lainkaan niin vaikuttunut kuin naiset ennen vanhaan olivat. Mihin on kadonnut arvostus metsästäjä-keräilijä -kulttuuria kohtaan??

Leijonanosan ajastani on kuitenkin vienyt viihde-elektroniikka, edellämainittu netti ehkä suurimman osan. Hyvänä kakkosena tulee kuitenkin televisio, olenkin kuluneena keväänä tehnyt telkkarin katselusta suoranaista taidetta, loppuun asti hiottua ja täydellisesti optimoitua toimintaa. Onnistunut telkkarinkatselusuoritus syntyy seuraavista elementeistä:

1. Pitää tietenkin olla telkkari, mitä isompi, sen parempi. Elämän laatu aika tarkkaan korreloi televison tuumamäärän kanssa. LCD -telkkari on hyvä vaihtoehto, mutta itse fanitan projektiotelkkaria, kuva on jotenkin pehmeämpi. Plasmaa emme suosittele edes vihamiehille. Kuvaputkitelevisiossa kuvan laatu on hyvä, mutta muuten se on aika tylsä valinta, olkoonkin että vain vain vanhoista kunnon kuvaputkitoosista kuuluu se viehättävä pierua muistuttava ääni avatessa.

2. Tallentava digiboksi, mieluusti tietenkin Topfield, johon on lisäksi asennettu parhaimmat apuohjelmat. Niiden avulla tallentaminen on helppoa. Topfield tallentaa uskollisesti kymmeniä tuntia ohjelmaa joka viikko.

3. Edellämainittujen teknisten vimpaimien lisäksi tarvitaan pehmeä matto sekä kaljaa jääkaappiin.

Katselukimara alkaa sillä, että olutpullo kädessä asettaudutaan pehmeälle matolle makoilemaan, avatusta ikkunasta raikas tuulenviri tuo raikkaan henkäyksen, saattaapa etäinen linnunlaulukin jostain kuulua. Mutta eipä kuuluu kauaa, sillä kohta jo 6 kaiutinta puskee melua pihalle, peittäen häiriöäänet alleen. Tallennetuista ohjelmista on helppo käden käänteessä hyppiä mainokset yli, ja myös tylsät kohdat voi katsoa pikakelauksella. Itse asiassa esim. CSI Miamin voi katsoa melkein kokonaan pikakelauksella, on se niin säälittävä ohjelma. Hermeettisesti keskittymällä ja reippaasti pikakelaamalla voi yhden tunnin aikana katsoa helposti kolmenkin tunnin edestä tavaraa. Mikä uskomaton ajansäästö! Näkee enemmän ohjelmia samassa ajassa, miten sitä ennen vanhaan pärjättinkään ennen Topfieldiä?

Kun on kolmekin tuntia maannut lattialla ja katsellut pikakelauksella ison läjän ohjelmia, onkin päässä jo veikeä tunne. Otsaa kivistää, sarveiskalvot välkkyvät ja kalja närästää mahaa. Tuntee olleensa töissä, tehneensä jotain tosissaan. Tällaisen setin jälkeen onkin hyvä ryömiä nukkumaan ja herätä taas seuraavana päivänä katselemaan telkkaria.