Thursday, November 30, 2006

Setä vilauttaa

Onpa hääviä, nyt minua pidetään jo vilauttelijana. Lainaustiskille purjehti nuori äiti lapsensa kanssa, ja tämä kyseinen pienokainen kysyi äidiltään aivan asiallisesti minun alkaessa lainaamaan kirjoja, että mitä setä tekee? Vastaus oli: "Setä vilauttelee". Siis WTF?? Luultavasti ensikerralla kirjastoon saapuessaan lapsi kailottaa kovalla äänellä, että tuolla on taas se vilauttelija. Joitakin päiviä tämän episodin jälkeen kirjoja tuli lainaamaan toinen nuori äiti, mutta hänellä olikin aivan toinen missio: evankeliointi! Nainen puheli niitä näitä, kommentoi mm. kirjoja ja koetin ottaa kohteliaasti osaa keskusteluun. Sitten hän otti käteensä lasten jouluevankeliumin ja merkitsevästi minuun katsoen sanoi: "niin, hyvä on tällaisiakin kirjoja lainata, jotta lapsille selviää joulun todellinen merkitys". Ovela veto tältä äidiltä, mutta valitettavasti lapsi vähän vesitti juttua alkaessaan selittää heti perään joulupukista!

Nuorista naisista siirrymme aasinsillalla nuoriin miehiin. Kävimme kahvihuoneessa syvältä luotaavan keskustelun kirjastontädin henkisestä mentaalimaisemasta. Päädyimme lopulta siihen tulokseen, tai siis tädit päätyivät, minä vain kuuntelin korvat punaisena, että kirjastonhoitajan taivassa on paljon hyvää ruokaa ja paljon komeita nuoria miehiä. Siinä se taivas kaikessa lyhykäisyydessään. Toisin kuin voisi luulla, niin ylevät henkiset arvot eivät kirjastobisneksessä ole kovinkaan korkeassa kurssissa. Kahvihuoneessa ei keskustella Foucaultista tai Hegelistä, siellä ei lueta ranskalaisia esseistejä. Tärkeät poliittiset kysymykset ohitetaan olankohautuksella, mutta annapa olla jos keskustelu eksyy suklaaseen tai viiniin, niin varmasti kaikki havahtuvat ja ottavat kantaa.

Edellisessä kirjoituksessa lanseerasimme leivonnaisia kirjastoon tuovan Hyvän Tädin käsitteen. Nyt esittelemme Äänekkään Eläkeläisen. Putoilimme yhtenä aamuna tiskillä aivan tyystin, kun kaksi mummoa mellasti kirjastossa. Ne istui vierekkäin ja keskusteli huutamalla. Aluksi vaihdettiin kuulumisia, sitten päiviteltiin yhteisiä tuttavia ja seuraavaksi alkoikin sitten varsinainen show, toinen mummo alkoi opettaa toiselle kännykän käyttöä. Eikä tässä vielä kaikki, homma huipentui siihen, että toinen mummo alkoi levittelemään rahojaan ja kälättämään entistä kovempaa, että "nämä rahat pitää viedä pankkiin turvaan". Koko kirjasto kuuli mitä tapahtui ja yksikin asiakas vaan tuijotti silmät mielenkiinnosta kiiluen mummon heiluttelemaa setelitukkoa.

Viime viikolla kirjastosta löytyi toinen piilotettu fantasiakirja. Pidin tätä jo outona, mutta kokeneemmat kehäketut palauttivat suhteellisuudentajuni seuraavalla jutulla. Tänä syksynä minun ollessa poissa kirjastosta, oli sekä pääkirjastoon että yhteen sivukirjastoon palautettu samana yönä 49 lainaamatonta kirjaa. Siis 49 kumpaankin kirjastoon. Tuli heti pienet Da vinci -fiilarit päälle, siitäkin huolimatta, että ne palautetut oli pääosin nyysitty hömppälaarista. Onko kyseessä jokin vedonlyönti, vai onko joko ns. persoonallinen asiakas vienyt kirjoja, ja nyt joku sukulainen sitten palautti ne. Ehkäpä näin, mutta itseäni viehättää eniten se teoria, että kirjat nyysi pahantahtoiset illuminaattijesuiitat sen vuoksi, että olivat saaneet tietää Kaari Utrion ja Sidney Sheldonin kirjoista löytyvän salaista tietoa graalin maljasta.

Monday, November 20, 2006

Kirjasto kaatuu päälle

Sijaistilanne on ilmeisen kriittinen, pääsin taas töihin, vaikka viimekerralla liki tuhosin koko paikan. Tällä kertaa sellaista tarvetta ei ole, sillä kirjasto tuntuu kaatuvan ilman apuanikin. Tänään aamulla hyllyttäessä löysin yhden jo romahtaneen hyllyn ja toisen kohta romahtavan. Lisäksi on ollut monena päivänä putkeen yleisövessat tukossa, paskavesi vaan lainehtii lattioilla. Tänäänkin yksi sotaveteraani kömpi vessasta ilmeisen tuohtuneena: Oli ollut kaikessa rauhassa istunnolla, kun yht'äkkiä pytty tulvii ja veteraanin perse kastuu. Siis aivan uskomatonta, mutta totta. Ehdottomasti pitää vielä mainita, että lauantaina joku oli viikonlopun kunniaksi kussut vessan lattialle. Olisi nyt kussut vaikka lavuaarin, mutta ei, lattialle vaan. Sääliksi käy kirjaston siivoojaa.

Sama valovoimainen linja jatkuu muuallakin kirjaston asiakaskunnassa. Tänään tiskille tuli yksi täti kiukkuisena valittamaan toisesta tädistä. Tämä Paha Täti varaa lukusalissa joka aamu kasan lehtiä itselleen, eikä anna muiden lukea niitä. Sillä on kasa lehtiä vieressään, ja muut ei saa niitä, vaikka kysyisivät. Vaikea ymmärtää, että aikuinen ja ilmeisen täysipäinen ihminen kehtaa toimia noin itsekkäästi. Ehkä minun pitää muuttaa toimintatapaani, ja alkaakin tuijottamaan tuomitsevasti lapsien sijasta tätejä.

Tai ehkä ei sittenkään, sillä Hyvä Täti on potentiaalisesti paljon arvokkaampi kontakti kuin Hyvä Lapsi. Kiltti lapsi tuottaa lähinnä metafyysistä mielihyvää, hyvinkasvatetun lapsen seuraaminen herättää uskoa parempaan huomiseen. Mutta Hyvä Täti sen sijaan voi tuoda kirjastoon leivonnaisia! Putosin pyrstölleni, kun viimeviikolla yksi täti ihan oikeasti kaivoi esiin laukustaan palautuskirjojen sijasta piirakan, lahja kirjaston henkilökunnalle hyvästä palvelusta. Oi mikä riemu levisi kautta koko kirjaston, kahvitunnilla hymyssä suin kaikki vetivät piirasta. Alkaakin tuntua siltä, että kaikkein eniten kirjastontätejä motivoi työntekoon mahdollisuudet voittaa arvonnasta perjantaipullo tai saada leivonnaisia asiakkailta.

Lisäksi on alkanut tuntua siltä, että olen viimein tajunnut sen, mikä erottaa todellisen kirjastontädin amatööristä. Tämä erottava tekijä on myötäsyntyinen kyky osata etsiä kirjoja vääristä paikoista. Kuka tahansa informaatiotutkimuksen opiskelija oppii hakemaan kirjan sen oikeasta paikasta. Mutta kun kirja ei olekaan oikealla paikalla, tulee paniikki! Asiakas odottaa tiskillä ja tuntuu, että muutkin ihmiset tuijottavat kummaksuen hyllyjen välissä naama punaisena singahtelevaa tyyppiä. Mutta aina kun hätä on suurin ja hyperventilaation uhka ilmeinen, tulee kovaksi keitetty kirjastontäti apuun ja hakee kirjan käden käänteessä. Mitä suvereenia ammattitaitoa!

Kun nyt näin hövelille päälle satuttiin, niin pitää jakaa pikkuisen kiitosta myös asiakkaiden ehtymättömälle luovuudelle löytää kirjoille uusia, vaihtoehtoisia paikkoja. Tämän päivän parhaat bongaukset: Luokasta 11 (filosofia) löytyi Rooman matkaopas, jonka oikea luokka oli 42. Vieläkin oivempaa kansalaiskuntoa oli osoittanut se aikaansaava yksilö, joka oli piilottanut isokokoisten historiakirjojen taakse R.A. Salvatoren fantasiaromaanin. Kirja pullahti esiin aivan yllättäen, kun rymsteerasin kirjoja reippaalla kädellä. Sen nyt vielä tajuaisi, jos joku punasteleva teini tyrkkää seksioppaan piiloon, mutta mitä miksi piilottaa jokin hikinen b-luokan fantsukirja?